Ajankohtaista

Tammikuu 2010: Manon hallitus kokoontui uuden puheenjohtajan, Laura Miettisen johdolla. Palaverimuistio tulossa Manon sivuston keskustelufoorumin Ajankohtaista-osioon pian.
Joulukuu 2009: kehitettiin kuumeisesti verkkokauppaa, jonka kautta voisi vaivattomasti hankkia hyväntahdon joululahjoja Manon tukemisen lasten hyväksi. Sivustosta tuli hieno. Harmi, että luparuljanssiin ei oltu varattu tarpeeksi aikaa - mutta jouluksi 2010 Manon sivuilla on sitäkin ehompi lahjakauppa!
Joukuussa myös hallituksen jäsenet Helenä Häkkilä ja Artturi Kröger ilmoittivat pitävänsä paussia hallitustyöstä vuonna 2010.
Marraskuu 2009: hallitus kokoontui Helsingissä Mikon ja Sirkun luona vapaamuotoisissa tunnelmissa. Syötiin hyvin ja pohdittiin vuoden 2010 toimintaa. Ideoita ja energiaa tuntuu riittävän.
Lokakuu 2009: Mano-oli mukana Banff Mountain Film Festivaleilla Helsingissä. Vuorileffafestari veti paikalle satoja ihmisiä, joten näkyvyyttä saatiin kivasti. Tapahtuman puitteissa tuli kiinnostavia yhteydenottoja yrityksiltä, joiden kanssa sovittiin tapaamisia yhteistyökartoitusten merkeissä.
Syyskuu 2009: Mano-illan (17.9.) tuotto oli 1910,10 euroa. Summa on jälleen uusi
ennätys. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille ja/tai tapahtuman
järjestämistä tukeneille! Porukkaa paikalle saapui noin 75 ja tunnelma
oli erinomainen. Lisäinfoa Mano-foorumilla (Keskustelu-linkki päävalikossa), Ajankohtaista-ryhmässä.
Hallitus kokoontui 23. syyskuuta tuttuun tapaan Satkarissa Mano-illan yhteenvedon jne. merkeissä. Palaverimemo Mano-foorumilla.
Elokuu 2009: saatiin uutta puhtia hallitukseen, kun Sakari Sainio ja Juha Viitala kutsuttiin mukaan toimintaan. Tervetuloa!
Mano-illan järjestelyt jatkuvat...
Elokuu 2009: hallitus kokoontui Helsingissä, päätti pyytää paria uutta ihmistä mukaan toimintaan ja suunnitteli Mano-iltaa 17.9.
Heinäkuu 2009: manolaiset huilailivat, riekkuivat reissussa; kuka Lapissa, kuka Alpeilla, kuka Pamirilla. Ideoiden sulattelua, kehittelyä...
Kesäkuu 2009: Mano-illan ajankohdaksi varmistunut torstai 17.9. Kannattaa merkata kalenteriin! Paikkana vanha tuttu Espoon Keilaranta. Lisää infoa lähempänä ajankohtaa.
Toukokuu 2009: Maailma kylässä -festarit sujuivat hienosti: nepalitee maistui, Manoon liittyi kahdeksan uutta jäsentä, ja koruista ja arvoista kertyi hyväntekeväisyystuottoa mainiot 564 euroa. Kiitokset kaikille hommassa auttaneille ja ständillä pistäytyneille! Lisäinfoa Mano-foorumilla pian.
Toukokuu 2009: Manon päivitetyt esitteet saatiin painosta. Kiitos suunnittelija Ville Tietäväiselle ja Saastamoisen kirjapainolle hyvästä duunista!
Toukokuu: Mano osallistuu jälleen Maailma kylässä -festivaaleille Helsingissä 23.-24.5. Manon ständi löytyy Mahdollisuuksien tori -teltassa paikasta J 916. Ständi sijaitsee teltan radanpuoleisella ulkosivulla jotakuinkin keskellä. Tervetuloa morjestamaan ja siemailemaan nepalilaista teetä!
Huhtikuu 2009: Manon toiminnasta ja maailmanparannushommista kiinnostuneille järjestetään rento kokoontuminen 27.4. Helsingissä. Lisäinfoa Mano-foorumilla. Hallitus pähkäilee asioitaan ennen tilaisuutta.
Maaliskuu 2009: manolaiset olivat Mandalan tukena Retki-messuilla Helsingissä. Hallitus paitsi kokoontui suunnittelemaan kevättä ja vähän syksyäkin, sai uuden jäsenen: tervetuloa mukaan Karita Blom!
Helmikuu 2009: manolaiset käyneet kertomassa yhdistyksestä Mandalan tilaisuuksissa Helsingissä. Saatu uusia jäseniä mukaan.
Nepalista saatu apua Manon verkkosivujen kehittämiseen ja ylläpitämiseen, kiitos Mikolle junailuista ja Nishantille koodailusta.
Tammikuu 2009: Mano mukana
Matka 09 -messuilla
Mandala Travelin osastolla Helsingin messukeskuksessa.
Marras-joulukuu: Manosta käytiin kertomassa Suomen alppikerhon tilaisuuksissa, joissa jo tuttuun tyyliin kerättiin yhdistykselle kolehti.
Loppuvuodesta myös pohdittiin Mandala-Mano-yhteistyötä ja ilmoittauduttiin
Maailma kylässä -festareille.
Lokakuu: hallitus kokoontui 20.10. pohtimaan toiminnan kehittämistä. Muistio Mano-foorumin
Ajankohtaista-keskusteluryhmässä.
Lokakuu: Arttu käy kertomassa 6.10. Mano-kuulumisia
Suomen Alppikerhon tilaisuudessa, jossa kerätään vapaaehtoinen pääsymaksu Manon hyväksi.
Syyskuu: hallitus kokoontui Töölössä. Asialistalla mm. Mano-illan yhteenveto. Iltahan oli
menestys, tuotto oli 1704 euroa
–
mistä iso kiitos kaikille osallistuneille!
–
, mutta kehittämisenkin varaa löydettiin.
Muistio Mano-foorumilla.
Hallitukseen kutsuttiin Mano-aktiivi jo monen vuoden takaa, Laura Miettinen. Tervetuloa Laura!
Syyskuu: Mano-iltaa pukkaa! Vuosittainen päätapahtumamme järjestetään 11.9. tuttuun tapaan Espoon Keilarannassa. Kutsu ohjeineen
Mano-foorumilla. Tervetuloa mukaan!
Elokuu: hallitus kokoontui Töölössä, Helsingissä. Asialistalla oli muun muassa Mano-ilta, hallituksen kokoonpano sekä uudet yritysyhteistyökuviot. Palaverimuistio kaikkien nähtävissä Mano-foorumilla, Ajankohtaista-keskusteluryhmässä.
Toukokuu: vuoden 2008
Mano-illan ajankohta on lyöty lukkoon! Kokoonnumme tuttuun tapaan Espoon Keilarantaan syyskuun 11. päivä. Luvassa taas rentoa hengailua, hyvää ruokaa ja leppoisaa maailmanparantamista. Kannattaa ruksata siis isolla kalentereihin. Lisää infoa lähempänä ajankohtaa sekä tällä Ajankohtaista-sivulla että
Mano-foorumilla.
Toukokuu: Maailma kylässä -festivaalit menivät Manolta nappiin! Iloitsemme neljästätoista uudesta jäsenestä sekä hyvästä taloudellisesta menestyksestä: tapahtumasta jäätiin 545 euroa plussalle. Lisää aiheesta Mano-foorumin
Ajankohtaista-keskusteluryhmässä.
Toukokuu: Manon kautta kanavoidaan
apua Myanmariin. Katso lisätietoa
foorumilta. Nyt on kiire, pienikin lahjoitus merkitsee paljon! Keräyksen tuotosta ja käyttökohteesta kerrotaan pian näillä sivuilla.
Huhtikuu-toukokuu: Manon piskuinen mutta linjakas ständi löytyy viime vuoden tapaan
Helsingin Kaisaniemen Maailma kylässä -festareilta 24.-25.5. Tarkka sijainti on Mahdollisuuksien tori -teltta Kaisaniemen kentällä, ständi numero G 716. Tervetuloa morjenstamaan kaikki kynnelle kykenevät!
Maalis-huhtikuu 2008: kiihkeitä valmisteluja ja suunnittelua toukokuisen Maailma kylässä -tapahtuman tiimoilta. 24.-25.5. järjestettävä monikulttuurisuusfestari on yksi Manon keskeisimpiä vuosittaisia tapahtumia. Lisää infoa sivuilla pian. Manossa festariosallistumista päälliköi Pekka, oikeana kätenään Pirjo.
Tammi-helmikuu 2008: manon vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Tunnustelemme mahdollisuuksia aloittaa toiminta myös Myanmarissa. Tavoite on soveltaa Nepalissa luotettavaksi ja kustannustehokkaaksi osoittautunutta toimintamallia. Asiaa koordinoi tällä hetkellä manolaisista Arttu. Parhaillaan selvitellään käytännön järjestelyjä Myanmarin päässä: yhteyshenkilöä, valvontaa, raportointia. Asiasta tullaan infoamaan tarkemmin Mano-foorumilla heti, kun uutta kerrottavaa on.
Vuodenvaihteessa vaihtui myös vetovastuu. Perustamisesta saakka puheenjohtajana toiminut Mikko ojensi nuijan Artulle.
Joulukuu 2007: hallitus kokoontuu juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä Mirvalle Järvenpäähän.
Marraskuu 2007: Manon Kapua-tiimi, Mikko, Suski ja Arttu tapaavat kapualaisia (www.kapua.fi). Mietitään yhdessä, miten parhaiten puskea hanketta eteenpäin.
Lokakuu 2007: Manon hallitus kokoontui 29.10. Helsingissä. Mukana oli myös tuore vahvistus, Susanna Kaisla. Suski on toiminut neljä vuotta Suomen alppikerhon puheenjohtajana. Hän jää tehtävästä sivuun lokakuussa 2007. Kokouksessa käytiin läpi hallitusihmisten työnjakoa ja ensi vuoden toiminnan linjoja. Lisää palaverista muistioineen keskustelufoorumilla (klikkaa sinistä kuvaketta oikealla).
Syyskuu 2007: hallituksen kokouksessa 24.9. käsiteltiin Mano-illan kulkua, hallituksen jäsenten työnjakoa vuodelle 2008 ja loppuvuoden kujeita. Lisäksi päätettiin yksimielisesti kutsua Susanna Kaisla hallituksen jäseneksi. Tervetuloa, Suski! Lisää kokouksen annista Mano-keskustelufoorumilla.
Syyskuu 2007: hallitus kokoontuu 24.9. Mikolle ja Sirkulle Huopalahteen. Asialistalla mm. Mano-illan jälkianalyysi, uuden hallituksenjäsenen etäesittely, ensi vuoden puheenjohtajan pähkäileminen, jne. Asialista pian kattavammin Mano-foorumin Ajankohtaista-osiossa.
Syyskuu 2007: Mano-ilta oli menestys! Paikalle saapui seitsemisenkymmentä Manon ystävää ja rahaa saatiin kerättyä ennätyspotti, 1524,00 euroa. Suurkiitos kaikille talkoisiin osallistuneille, erityisesti esiintyjille Lari Aaltonelle ja Samuli Mansikalle sekä tukijoille Vandernetille ja Imagekustannukselle! Tuplasuurkiitos Limetti Cateringille ja Mikolle, joka ystävällisesti järjesti tilan käyttöömme. Lisää aiheesta Manon verkkofoorumilla (klikkaa ikonia vieressä).
Syyskuu 2007: Mano-ilta Espoossa torstaina 13.9.2007! Yhdistyksen suurin vuosittainen voimainponnistus toteutuu taas kymmenien ystavien ja ystavien ystavien seurassa tutussa paikassa ravintola Keilarannassa, osoitteessa Keilaranta 9. TERVETULOA! Sessio kaynnistyy kuuden hujakoilla, jolloin alkaa myos Mano-aterian tarjoilu (ilmoittautumiset ja liha-/kasvisruokatilaukset viimeistaan 7.9. mennessa). Ohjelmallinen osuus starttaa puoli seitsemalta. Ilta lopetellaan yhdeksan kieppeissa. Lisainfoa Mano-sivujen foorumilla.
Elokuu 2007; hallitus kokoontui Mikko-Sirkulla, pohdittiin Mano-illan tehtavien jakoa ja paivitettiin tilannetta yleisemminkin.
Heinakuu: lomailua ja Mano-illan kypsyttelya.
Kesäkuu 2007: Manon hallitus kokoontuu Pikku-Huopalahteen Mikon ja Sirkun luo 11.6. maanantaina. Asialistalla ainakin Maailma kylässä -yhteenveto ja syksyn Mano-illan suunnittelu ja päivämäärän sopiminen. Tarkempaa infoa palaveriagendasta tulee keskustelufoorumille ennen kokousta (linkki sivun alaosassa).
Toukokuu 2007: Mikko ja Arttu tapaavat Kapua 08 -projektin puuhahenkilöitä Helsingissä 30.5. Palaverissa keskustellaan yhteistyöstä Nepalissa pidettävästä hyväntekeväisyystapahtumasta syksyllä 2008. Lisäinfoa tulee heti kun hanke alkaa saada hahmoa.
Toukokuu 2007: Maailma kylässä -festarit onnistuivat melkolailla nappiin. Mano sai paitsi hyvää näkyvyyttä myös uusia jäseniä, ja kivaa oli muutenkin! Arpojen myynnistä kertyi mukavat kolmisensataa euroa, joten osallistumiskustannukset saatiin katettua komeasti. Tapahtumasta lisää keskustelufoorumilla, minne linkki sivun alaosassa. Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!
Toukokuu 2007: MAAILMA KYLÄSSÄ -FESTARIT! Mano on mukana 26.-27.5. Helsingin Kaisaniemessä järjestettävässä tapahtumassa. Tervetuloa moikkaamaan ja nauttimaan kupillinen nepalilaista teetä Manon piskuiselle osastolle. (Lisäinfoa Manon verkkosivujen keskustelufoorumilla.)
Toukokuu 2007: hallitus kokoontui 2.5. Mikon ja Sirkun luona Pikku-Huopalahdessa. Asialistalla oli etenkin Maailma kylässä -festariin liittyviä asioita. Mikolta saatiin myös perusteellinen selvitys tilanteesta Nepalissa, sekä Manon kohteissa että yleisemmin.
Maaliskuu-huhtikuu 2007: Manolaisia Nepalissa. Reissulla arvioidaan Manon tukemat kohteet ja tavataan nykyiset ja potentiaalisia tulevia paikallisia avainhenkilöitä. Keskustelufoorumiin tulee reissusta raportti.
Tammikuu 2007: hallitus kokoontui Kristiinan luona Vantaalla. Paikalla oli myös Pekka Kiuru, joka oli kutsuttu uudeksi jäseneksi Manon hallitukseen. Tervetuloa toimintaan, Pekka! Tuoreena linjauksena päätettiin – Pekan aiemmin esittämän ehdotuksen mukaisesti –, että vuonna 2007 kokeillaan opiskelijajäsenmaksua, 15 euroa. Normaalijäsenmaksu säilyy ennallaan 30 eurona. Aiheesta lisää Mano-foorumin keskusteluissa.
Marraskuu 2006: hallitus kokoontui Helsingin Huopalahdessa tekemään yhteenvetoa vuoden 2006 toiminnasta ja suunnittelemaan vuotta 2007. Hyvältä näytti! Rahaa saatiin kerättyä ja apua toimitettua enemmän kuin koskaan ennen. Numeroasioista saadaan yhteenvetoa lähiaikoina Mano-foorumille. Kiitos kaikille jäsenille ja toimintaan tavalla tai toisella osallistuneille!
Lokakuu 2006: Suomen Alppikerho ry (SAKE) ja Mano a mano ry paiskasivat vertauskuvallisesti kättä ja ryhtyivät kumppaneiksi. Asiasta lisää Mano-foorumilla. Mano iloitsee kumppanuudesta, jonka puitteissa ponnistellaan kimpassa lasten hyväksi!
Syyskuu 2006: 7.9. Espoossa pidetty Mano-ilta oli menestys. Illan tuotto oli 1296,81 euroa. Summa on ennätys Mano-iltojen historiassa. Tästä suuret kiitokset kaikille paikalle saapuneille ja talkoisiin osallistuneille!
Illan onnistumista tukivat arvokkaalla panoksellaan Vandernet, Imagekustannus ja Sailtech sekä etenkin Limetti Catering. Mano a mano kiittää lämpimästi tuesta. Kim Öhmanin valokuvia illasta saadaan Manon www-galleriaan lähiaikoina.
Elokuu 2006: Mano-iltaan saadaan jälleen mielenkiintoisia puhujia. Mano a manon Nepalin yhteyshenkilö Esther Thapa saapuu paikalle kertomaan avustustyön arjesta ja haasteista. Estherin lisäksi kuulemme myös Kirsti Kirjavaista, joka on asunut kymmeniä vuosia Nepalin maaseudulla ja tehnyt paljon hyvää erityisesti terveydenhuollon saralla.
Tervetuloa viettämään mukava ilta kanssamme!
Heinäkuu 2006: syksyn kuviot alkavat kirkastua. Mano-illan ajankohdaksi varmistunut on 7.9.2006! Yhdistyksen suurin vuosittainen tapahtuma järjestetään vanhassa tutussa paikassa, Ravintola Keilarannassa Espoon Keilalahdessa, kellonaika 18-21.
Paikan uudet omistajat toivottivat manolaiset tervetulleiksi, mistä heille iso kiitos. Illan ohjelmasta tiedotetaan näillä sivuilla elokuun aikana. Merkatkaa ihmeessä ajankohta jo kalentereihin, sanaa saa levittää. :)
Heinäkuu 2006: manolaiset vetävät muiden suomalaisten tavoin henkeä kuka missäkin. Seuraavan kerran Manon hallitus kokoontuu elokuussa puheenjohtaja-Mikon ja Sirkun luo Huopalahteen. Foorumilla lisäinfoa asiasta.
Kesäkuu 2006: Hallituksen jäsenet Kristiina ja Arttu selvitelleet Manon mahdollisuuksia saada rahallista tukea mm. ulkoministeriöltä. Selvityksiä jatketaan syksymmällä.
Toukokuu 2006: Mano ei mahtunut tänä vuonna mukaan Maailma kylässä -festivaaleille Helsingissä – tapahtuma täyttyi ennätysnopeasti –, mutta manolaisia on toki menossa paikan päälle. Jos haluat tulla tervehtimään ja jututtamaan Mano-aktiiveja, lämpimästi tervetuloa! Tapaamme lauantaina 27.5.2006 klo 13 Maya-ravintolassa. Maya sijaitsee Rautatientorin Kaisaniemen puiston puoleisessa kulmasssa. Jatkamme sieltä porukalla festareille.
Toukokuu 2006: lisätty valokuvia Manon verkkosivujen Galleriaan, etenkin Nepalilaista elämänmenoa -kansioon. Linkki Galleriaan tämän sivun alareunassa. Lisää valokuvia tulee lähiaikoina.
Huhti-toukokuu 2006: päätettiin hakea Kepan, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen, jäsenyyttä. Kepa on yli 260 suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö. Manolle jäsenyys toisi mukanaan lisää tietämystä ja kontakteja, joiden avulla toiminta voidaan kehittää. Hakemus liitteineen jätettiin vapun aikoihin.
Alettiin pohtia järjestelmällisesti yhdistyksen toiminnan ydintä: arvoja, tavoitteita, toimintatapoja. Ne haluttiin kristalloida aiempaakin selkeämmiksi. Asiasta tulee yhteenveto keskustelufoorumille lähiaikoina.
Sovittiin, että Kristiina ja Arttu selvittävät, millaisia mahdollisuuksia Manolla olisi saada hankerahoitusta esimerkiksi Ulkoministeriön kautta. Selvitystyö on jo alkanut.
Helmi-toukokuu 2006: Manon hallitus kokoontui säännöllisesti Helsingissä, Järvenpäässä ja Vantaalla. Tapaamiset olivat totutunlaisia: puhuttiin paitsi asiaa myös asian vierestä, naposteltiin jotain hyvää ja naurettiin paljon – "maailmanparannustyön" ei tarvitse olla totista. :)
Maaliskuu 2006: hallituksen sisällä työnjakoa tarkennettiin siten, että Pirjo Hietikko valittiin sihteeriksi. Muistiot kokouksista on luettavissa näiden sivujen keskustelufoorumilla. (HUOM., jos liitteiden avaaminen tai tallentaminen ei onnistu, yritä ystävällisesti myöhemmin uudelleen. Forumin toiminnassa on toistaiseksi teknisiä ongelmia. Pahoittelemme.).
Aloitettiin 7.9.2006 pidettävän Mano-illan suunnittelu. Tilaisuuden lopullinen paikka on vielä tarkentumatta, mutta illan ohjelman suuntaviivat alkavat hahmottua.
Tammikuu 2006: hallitus kokoontui Helsingissä ravintola Mountainissa. Todettiin, että näkymät vuodelle 2006 ovat vakaat. Puheenjohtaja-Mikon yhteenvetoa tilanteesta keskustelufoorumin Ajankohtaista-keskusteluryhmässä.
Tervetuloa mukaan nettikeskusteluun mahdollisista uusista kohteista: Manon apua Murmanskiin vai Mongoliaan?
Syksy–talvi 2005
Joulukuu: maahantuonti- ja markkinointiyritys Vandernet lahjoitti Manolle tuhdin satsin ulkoilutekstiilejä. Tekstiilien tuotoilla voidaan auttaa tuntuvasti Nepalissa ja mahdollisissa muissa kohteissa. Mano kiittää vandernetläisiä!
Lokakuu: manolaisia Nepalissa. Omalla kustannuksella tehdyllä matkalla katsastettiin nykyisiä ja mahdollisia tulevia avustuskohteita. Aiheesta lisää keskustelufoorumilla.
Syyskuu: Mano-ilta Espoossa oli menestys. Kiitos kaikille osallistuneille! Illasta ja sen tuotosta tarkemmin keskustelufoorumilla.
Kevät 2005
Uutta puhtia Manon hallitukseen!
Pirjo Hietikko on kutsuttu vahvistamaan Manon hallitusta. Tervetuloa talkoiden ytimeen, Pirjo!
Helmikuun 1. 2005 Manon uudet kotisivut virallisesti avattu!
Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan sivuihin ja osallistumaan keskusteluun.
Keskustelualue
Kaikille avoin keskustelualue, josta löydät uusimmat Nepalia, Mano a manoa ja sen kohdemaita koskevat puheenaiheet.
Tervetuloa keskustelemaan!
Valokuvat
Kuvia Nepalista ja Mano a manon toiminnasta löydät Valokuvat-osiosta.